Eksyminen uudessa kotikaupungissa on ymmärrettävää ja tavallista. Eksyminen uudessa kotikaupungissa, joka sattuu olemaan Ranskan toiseksi suurin kaupunki? Ahdistavaa. Eikä ehkä ihan hirveän turvallista varsinkaan, kun ei osaa kieltä kunnolla, eikä ainakaan osaa suunnistaa mihinkään. Eksyin tänään.
Ai niin Mari, miten lauantaisi meni? Kiva retki Arlesiin ja illalla biletystä? Ei. Olin kipeänä kotona. Yksin. Katsoin Greyn Anatomiaa, itkin puhelimessa ja juttelin Skypessä. Nyt voidaan jatkaa eteenpäin.
Masentavan lauantain jälkeen kaipasin epätoivoisesti seuraa sunnuntaille. Olimme sopineet tyttöjen kanssa näkevämme kello kolmelta Place Castellanella. Lähdin kotoa bussipysäkille liian myöhään, enkä ehtinyt bussiin, jolla yleensä matkustan kaupunkiin. Kiireessä päätin kokeilla bussia, jolla en ollut ennen matkustanut. Virhe. Tai no, virhe oli lähinnä se, kun en hypännyt pois bussista Vieux Portilla, enkä seuraavalla pysäkillä, enkä seuraavalla, enkä seuraavalla, enkä seuraavalla... No, tajuatte varmaan pointin. Ajoin huolettomasti koko ajan kauemmas ja kauemmas keskustasta, vaikka luulin olevani 'ihan kohta perillä'. Kun vihdoin tajusin, että perkele, nyt ollaan kaukana, ulostauduin bussista vikkelästi.
Kappas vaan! Ei mitään hajua missä olen. Lukuunottamatta muutamaa epäilyttävännäköistä miestä, kadulla ei ole ketään. Koska on sunnuntai, kaikki kaupat ovat kiinni ja ihmiset kodeissaan. Soitan mamalle. Hän ehtii kertoa mulle vain sen, että olen noin kuuden kilometrin päässä keskustasta. Sitten puhelu katkeaa: SALDORAJA YLITTYNYT?! Morjeeeeeeees. Olen yksin jossain laitakaupungilla, täysin eksyksissä, enkä voi soittaa kenellekään? Ei kovin mukava tunne. Varsinkin kun mama on pelotellut mua kaiken maailman asioista täällä. Miksen kävele tien toiselle puolelle ja ota siitä bussia takaisin kaupunkiin? Koska tie on yksisuuntainen, kuten todella monet tiet täällä. Takaisin kaupunkiin menevä bussi voi siis kulkea aivan mitä reittiä tahansa, enkä uskalla hukata itseäni enempää. Niinpä kävelen takaisin Vieux Portille, yrittäen muistella reittiä, jota pitkin bussi kulki. Sateessa. Ensimmäinen kerta kun täällä sataa ja minä kävelen sandaaleissa neljäkymmentä minuuttia. Löydän Vieux Portille, jes! Millä bussilla pääsee täältä Castellanelle? Ei hajuakaan. Menenpä siis turisti-infoon. Info-mies on mukava ja kyselee kovasti lomastani täällä, olenko viihtynyt, kenen kanssa lomailen, mistä olen kotoisin. Häpeillen vastaan, että oikeastaan asun täällä, mutta olen vain vähän huono suunnistaja. Löydän silti bussipysäkin ja pääsen vihdoin Castellanelle. Victory.
Tytöt olivat tässä vaiheessa jo kahvilassa, tietenkin, sillä olinhan yli tunnin myöhässä. Loppupäivä menikin sitten oikein mainiosti :)) Oli oikein mukava jutella kaikkien kanssa pitkästä aikaa!
Onnistunut kuva kaikista, täytyy myöntää.
Mia teki läksyjä.
Marieke
Mia
Klara
Viiden jälkeen muiden tyttöjen piti lähteä kotiin, mutta minä, Mia ja Klara menimme yhdessä syömään. Oli aika kokeilla Quickia!
Kanasalaatti omnom.
Pina colada -pirtelö. Hetkonen. PINA COLADA-PIRTELÖ?!! Olen taivaassa.
Onnistunut kuva jälleen.
Churros ja kermavaahtoa.
Kotimatkalla keskusta.
Mun hoodit hehe.
Ai niin, syksy on tullut tänne? Välillä on tosi kylmä. Enkä ehtinyt käyttämään uusia bikineitäni kertaakaan :(
Moikkelis. Huomenna jännittävä päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti