salut marin!

torstai, 17. marraskuuta 2011

Uusia harrastuksia

Elämä palautuu hitaasti entiselleen (vaikken toivoisikaan sitä). Tavallaan se on kuitenkin lohduttavaa. Olen nyt täällä, ei ole muita vaihtoehtoja, koitan siis nauttia elämästä sellaisenaan.

Näiden toimettomien viikkojen aikana Suomessa olen tajunnut, etten voi sietää sitä, ettei ole arkea. Heräilen puolenpäivän tienoilla, koska "ei ole mitään miksi herätä" (tällä tarkoitan koulua, töitä tai harrastuksia, en suinkaan sitä, että olisin vajonnut syvään masennukseen) ja loppupäivän kulutan keksimällä jotakin tekemistä. Niinpä olenkin aloittanut monia projekteja, jotka enemmän tai vähemmän saavat oloni tuntumaan keski-ikäiseltä.

Ensinnäkin, olen aloittanut virkkaamisen ja kutomisen. En tosin kovin hyvällä menestyksellä vielä. Olen myös opettanut Eerikaa. Ollaan pidetty oikein virkkauskerhoa (hoi elämä, missä olet?)!

Lähettäjä verkkoalbumi

Nyt haluaisin esitellä tähänastiset tuotokseni.

Ensimmäinen kaulahuivi:

Lähettäjä verkkoalbumi

...ei onnistunut kovin hyvin. Se alkoi kääntymään ja vääntymään, joten tein siitä joulukuusenkoristeen.

Toinen kaulahuivi:

Lähettäjä verkkoalbumi

...onnistui myös kyseenalaisesti.

Kolmas kaulahuivi:

Lähettäjä verkkoalbumi

...yritettiin keksiä tälle Aarnin kanssa eri käyttötarkoituksia, mm. suojakilpi, matkatyyny, naamanlämmitin, jättisukka (?) ja sellasta. Hieno on.

En ole vieläkään luovuttanut, vaan uskon, että mussa piilee kunnon käsityöläinen. Vaihdoin tosin virkkauksen kutomiseen kolmannen epäonnistuneen kaulahuiviräpellyksen jälkeen.

Virkkailun lisäksi olen aloittanut tuulipukuilun. Tänään kävin mukavalla 10 kilometrin lenkillä säärystimet nilkkoja koristaen ja tuulipukukangas suhisten. Olen päättänyt nyt laihtua. Varsinkin kun pelkään, että talven aikana kerrytän työpaikallani hiukan ylimääräistä lämmikettä vyötärönseudulle. Hyvänä motivaattorina lenkkipolulle toimii eräs suloinen muusikonrenttu, joka tarpoi tänäänkin moneen otteeseen vastaan ja vieläpä erittäin hyvännäköisenä!

Nyt kiirehdin nukkumaan (ehkä muutaman silmukan jälkeen..), sillä huomenna teen ensimmäisen työvuoroni moneen kuukauteen! Vähän jännittää, varsinkin kun vuoro on lähes yhdeksäntuntinen.

torstai, 10. marraskuuta 2011

Kuulumisia

Palasin Suomeen kaksi viikkoa sitten. Ensimmäinen viikko kului vahvassa alakulossa ja erittäin eksyksissä. Itsesääliin en vajonnut. En ole sellainen ihminen. Masentelin aikani, kunnes päätin ryhdistäytyä.

Kohtasin tosiasiat.

Mulla ei ole yhtään rahaa. Tämä tarkoittaa sitä, etten voi lähteä mihinkään ennen kuin ansaitsen rahaa. Ja rahaa anstaitakseni minun täytyy etsiä töitä. Niinpä tuumasta toimeen. Tällä viikolla olen ollut kahdessa työhaastattelussa ja kävipä niin, että molemmat paikat sain. Yksi on näin ollen ainakin varmaa: tämän kuun aikana palaan Kultaisten Kaarien katveeseen, tosin eri toimipisteeseen kuin aiemmin.

Mun ei pitänyt au pair-vuoden jälkeen enää muuttaa takaisin kotiin, joten nyt jaan huoneen oikeastaan sekä veljeni että siskoni kanssa, sillä vanhaa huonettani remontoidaan veljeni käyttöön, joten asumme erittäin ahtaasti. Vaatteeni ovat vielä matkalaukuissa ja muu omaisuuteni varastossa tai ullakolla. Aika ankeaa. Pitäisi kaivaa jotain talvivaatteita esille. Onneksi remontin pitäisi valmistua lähiaikoina, niin pääsen levittäytymään paremmin.

Lähettäjä verkkoalbumi

Mitkä ovat suunnitelmani lähitulevaisuudelle? En tiedä. En todellakaan. En ole koskaan ollut näin tyhjän päällä. Mutta nyt keskityn lähinnä siihen, että korjaan omia traumojani rauhassa ja katson sitten myöhemmin. Kun on vähän rahaakin taskussa.

Olen tehnyt paljon viimeisen kahden viikon aikana. Nähnyt ystäviäni, viettänyt leffailtoja, ollut rakkaan Oonan syntymäpäivillä Haapamäellä, siivoillut, viettänyt aikaa perheeni kanssa, kirjoitellut kymmeniä sähköposteja ja lukenut kirjoja. Ai niin. Ja leiponut. PALJON. Piirakoita, kakkuja, sämpylöitä...

Lähettäjä verkkoalbumi

Kävin myös Halloween-bileissä. Olin hevari.

Lähettäjä verkkoalbumi

Vanha huoneeni näyttää nykyään siis tältä:

Lähettäjä verkkoalbumi

...joten otimme Eerikan kanssa kaiken ilon irti:

Lähettäjä verkkoalbumi

Muokkasin tätä vähän enemmän Eerikan näköseks... Pistin herkkää lyriikkaa.....

Lähettäjä verkkoalbumi

Erkulta puuttuu jalka heheheh

Lähettäjä verkkoalbumi

Kukkuu

Lähettäjä verkkoalbumi

Kukkuu pt. 2

Lähettäjä verkkoalbumi

Että semmosta. En tiiä kiinnostaako ketään lukea tätä blogia kun en enää ole siellä Ranskassa. Ei muakaan varmaan kiinnostais. Mutta sen voin kyllä sanoo, että tähän mennessä elämä on aina jotenkin onnistunut yllättämään, eikä ole toimintaa puuttunut. Joten en nyt ainakaan vielä tätä blogia lopeta.

Loppukevennys

Lähettäjä verkkoalbumi

lauantai, 5. marraskuuta 2011

Metsäretki

Lähettäjä verkkoalbumi

Sattumalta törmättiin myös Eerikaan, joka oli kuvailemassa.

Lähettäjä verkkoalbumi

Virkee.

Lähettäjä verkkoalbumi

Kuulumisia kerron seuraavassa postauksessa. Ehkä lähiaikoina.

perjantai, 28. lokakuuta 2011

Miksi olen Suomessa?

Olen kotona. Suomessa. Moni varmasti sen arvasikin kun näki kuvia Arpusta aikaisemmassa postauksessa.

Haluan selventää muutaman asian. En tullut Suomeen vapaaehtoisesti. Tarkoitukseni oli olla se kaksi viikkoa Ranskassa etsimässä perhettä. Olimme sopineet, että asun ensimmäisen viikon Klaralla ja toisen viikon Mialla.

Menin maanantaina aamupalalle Klaran luo. Olin vieläkin järkyttynyt sunnuntai-illalla saamistani potkuista (tietenkin) ja kaipasin ystävieni tukea. Mia oli tullut Klaralle jo ennen mua ja tuonut mukanaan croissantteja ja muuta aamupalaa. Istuimme pöytään ja selitin edellisillan tapahtumat. Yhtäkkiä puhelin soi: mama soittaa. Vastasin puhelimeen.

Mama huusi suoraa huutoa ja haukkui mut täysin. "Miten kehtasit lähteä Klaralle kertomatta? Mitä sinä siellä teet ja miksi? Pitää tulla samalla minuutilla kotiin. Nyt. Eikö sulla ole mitään kunnioitusta? Miten voit olla noin ymmärtämätön? Samantien takaisin. Heti. Et ole pahoillasi. Et sitten yhtään. Nyt teit viimeisen tempun."

Puhelun jälkeen romahdin. Itkin huutoitkua Klaran olohuoneessa. Huusin, että pelkään mamaa, en voi mennä sinne yksin. Onneksi Mia lähti kanssani kohti 'kotia'. Kun lähestyin ovea, pelkäsin koko ajan että löydän kaikki tavarani kadulle heitettynä. Onko sellainen pelko normaalia? Ei. Ei minun kuuluisi asua sellaisessa perheessä, jossa pelkään.

Päästyäni sisälle, mama ilmoitti, että oli ostanut mulle lentolipun Suomeen seuraavalle päivälle. Hän ei haluaisi katsella mua hetkeäkään. Hmm. Mielenkiintoista. Mihin katosi se sopimuksessa ollut kahden viikon 'irtisanomisaika'?

Maanantai oli yksi elämäni kamalimmista päivistä. Tiistai myös. Mamahan ei siis edes maksanut mulle lokakuulta ollenkaan palkkaa ja osti lentolipunkin MINUN rahoillani kertomatta mulle. Ja periaatteessa mama 'karkoitti' mut maasta, koska eihän se hänen tehtävänsä ollut päättää milloin mä Ranskasta lähden.

Tulin nyt siis Suomeen ja viivyn täällä varmasti muutaman viikon. Kaiken tämän jälkeen on hyvä rauhoittua hetki ennen kuin voin aloittaa uudessa perheessä normaalisti ilman suurempia traumoja. Etsin täältä käsin mukavaa perhettä, mieluiten tietenkin Marseillesta. Mutta tulevaisuus on auki.

Nyt on kuitenkin hyvä.

Lähettäjä verkkoalbumi