Tapaamme jälleen

Jahas! Elämä vie eteenpäin ja kappas kummaa, oon jälleen au pair. Näin ollen siis aika herätellä tämä blogi henkiin. Tällä kertaa kirjoitankin Münchenista, Saksasta. Huonot kokemukset Ranskasta ovat edelleen tuoreessa muistissa, mutta asenne, odotukset ja lähtökohdat ovat tällä kertaa aivan toista luokkaa.

Luin tuossa äsken vähän mun vanhoja blogitekstejä (poistinkin niistä pari viimeisintä, jotka mun mielestä eivät olleet tän blogin matkailu-teeman kannalta kovin tärkeitä) ja näköjään tossa viimeisimmässä 'Miksi olen Suomessa?'-tekstissä olen pohtinut palaavani parin viikon sisällä takaisin aupairiksi johonkin uuteen perheeseen. Näin ei kuitenkaan koskaan käynyt, vaan jäin Suomeen. Tähän on paikallaan ehkä ihan lyhyt päivitys siitä, mitä viimeisten kymmenen kuukauden aikana on tapahtunut.

-Palasin kotiin ilman rahaa, asuntoa saatika opiskelupaikkaa.
-Kahdessa viikossa löysin työpaikan, jossa aloitin heti.
-Alkuvuodesta muutin omaan asuntoon ystäväni Annan kanssa.
-Kävin Kööpenhaminassa.
-Kävin Liettuassa.
-Tein töitä ja juhlin koko kevään ja kesän.
-The end.

Kaikki alkoi sujua mallikkaasti tosi nopeasti kotiinpaluun jälkeen, mutta kesällä kyllästyin siihen, että elämä oli kutistunut akselille koti-työ-baari. Ajattelin, että tarviin jotain vaihtelua, joten tossa elokuussa päätin, että annan tälle au pair-elämälle vielä toisen mahdollisuuden. Tällä kertaa kohteena siis Saksa, jossa en ole koskaan aikaisemmin käynyt, jonka kieltä en osaa sanaakaan ja josta mulla ei ole mitään ennakkokäsityksiä taikka -odotuksia. Perhe on puoliksi suomalainen ja perheessä on vain yksi 3-vuotias lapsi, joka puhuu sujuvasti molempia kieliä. Aloitan siis täysin puhtaalta pöydältä.

Saavuin tänne viime yönä, enkä siis oikein osaa sanoa Münchenista vielä mitään. Asuinalue on kuitenkin tosi siisti ja turvallisen oloinen. Perheen vanhemmat olivat pyytäneet isovanhemmat tänne pariksi päiväksi nyt alkuun, niin mun ei tarvitse olla ihan täysin skarppina vielä, vaan saan rauhassa totutella talon tavoille. Tosin tuo poika - voisin kutsua tässä blogissa vaikka nimellä Tenava - on niin hellyyttävä ja suloinen, että kyllä me ollaan yhdessä leikitty koko päivä. Vaikka ensimmäinen lause jonka Tenava mulle aamulla sanoi, oli 'Joko lähtisit kotiin?' :D Mutta eiköhän se ala lämmetä mulle kun tossa ruokapöydässäkin jo kampes mun syliin ja mä olin ainoa joka sai istua sen vieressä.

Pahoittelen ruosteista kirjoitustyyliä, en ole vuoteen kirjoitellut juuri mitään. Mutta eiköhän tämä tästä. Pusuja ja haleja kotiin, erityisesti Aarnille.